01 maaliskuuta 2008

Imeyttäminen tontille

Aika aikaisessa vaiheessa totesimme, että tontilla on valmiit liittymät jätevedelle ja sisään tulevalle vedelle. Sen sijaan hule, eli sadevedet ja salaojitusvesien vieminen tontilta olivat avoimia kysymyksiä. Totustavalle oli kaksi vaihtoehtoa, revitään Tapanilan pääväylä auki ja tehdään uusi liittymä tai imeytetään tontille. Kaava vaati liittymistä kaupungin sadevesijärjestelmään, mutta erityisluvalla sai hakea oikeuden imeyttää tontille. Käytännössä luvan edellytyksenä oli maaperätutkimus, jossa maaperä todettiin imeytyskelpoiseksi. Samalla tarkistettiin, ettei imeyttäminen aiheuta naapureille ongelmia. Talo on rinteessä ja rakennetaan kalliolle. Vesi siis joka tapauksessa imeytyy maahan, eikä jää makaamaan paikalleen. Veden imeyttäminen mahdollistaa kasvillisuuden hyvinvoinnin lähialueella. Isot puut imevät vettä runsaasti ja yhtäkkinen veden häviäminen ei olisi ollut hyvä asia. Imeytysluvan käsittely kesti jonkin aikaa ja sen jälkeen Helsingin vedellä ja rakennusvirastolla oli vielä mahdollisuus sanoa sanansa kuukauden aikana. Nyt kun maanantaina aloitetaan kuoppien kaivaminen, niin tällaisille pömpeleille pitäisi löytyä tilaa:

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

En tiennytkään, että tarvitaan erillinen lupa siihen että voi imeyttää nämä vedet tontille. Meidän tuttava tästä myös toki puhui hetki sitten. Kertoi kuitenkin, itte ilmeisesti heille on tulossa WehoPuts jätevesipuhdistamo. Sitä en tiedä, millä perusteella he tuon valitsivat.