12 kesäkuuta 2008

Ontelolaattojen asennus

Valitettavasti olin estynyt pääsemään paikalle ontelolaattojen asennusta kuvamaan. Joka tapauksessa kuljetusliike J. Helaakoski (tilat Tattarisuolla) hoiti Parmalta tilattujen ontelolaattojen asennuksen kuulemani mukaan erinomaisesti. Vastaava mestari kehui, ettei ollut kuljettaja ensimmäistä kertaa kuljettelemassa.

Koska nosturi piti asentaa tienviereen, kaupungilta piti hakea lupa tien väliaikaiseen katkaisuun ja järjestää paikalle liikenteenohjaus. Homma kesti tunnin - puolitoista ja paikalla oli kuljettajan lisäksi vastaava mestari, timpuri ja apumies, sekä liikenteen ohjaaja. Onteloiden sijoittelussa paikoilleen käytettiin jonkin verran ohjausta, koska onteloiden purkujärjestys ei ollut täysin sama kuin mihin ne oli pakattu. Onneksi isompia haasteita ei kuitenkaan tullut.

Kun Sokkeli oli muurattu ylös, viimeinen kerros harkoista oli kapeampaa reunaharkkoa ja sen sisäpintaan asennettiin 50mm finnfoam, joka varmistaa ettei kylmä liiku seinästä laattaan. Edelleen onteloiden asennuksen jälkeen täytyi tehdä osa lattiasta paikallavaluna ja saumata ontelolaatat valulla. Siitä seuraavaksi... Klikkaa ja katso onteloiden saumaus+paikallavalulaatta

Ei kommentteja: