09 lokakuuta 2008

Sähkötyöt

VN-Sähkön Matias Nerg on hoitanut sähköhommat loistavasti. Ei ole tarvinnut kysellä tai ihmetellä, kun Matias on hoitanut hommaa niin säntillisesti.

Sähköjen kanssa ensimmäinen vaihe oli saada tontille keskus. Homma hoidettiin alustavalle tasolle jo silloin, kun piha oli monttu louhinnan jäljiltä. Asiaan palattiin alkusyksystä, kun tonttikeskus olisi pitänyt saada paikalleen. Tämä osoittautui mahdottomaksi, sillä johto oli jätetty liian lyhyeksi. Matias hoiti homman Helsingin Energian kanssa, joka kieltäytyi korjaamaan "virhettään". Tuo ns. virhe, perustui turvatekniikan keskuksen tekemään ohjeistukseen, joka kielsi lenkkien jättämisen kaapin myöhempää siirtoa varten. Tästä syystä johtuen johto oli jätetty niin lyhyeksi, ettei kaappia saanut paikalleen, vaan se jäi tontin rajalle tai oikeastaan pyörätielle.

Matiaksen ansiosta hommassa löytyi kompromissi, eikä satojen eurojen lisämaksua tullut.

Sähköt tuotiin kellarista yläkertaan ilmastointikanavan kautta. Tässä putket kurottautuvat välipohjaan. Ylös tehtiin varalle neljä vientiä extraa, jos niille tulee jossain vaiheessa käyttöä.
Seinien koolauksen yhteydessä rasioiden taakse ruuvattiin vaneri, etteivät rasiat painu myöhemmin tai siirry paikaltaan. Samalla tekniikalla asennetaan myös kattoon lamppujen rasiat.
Kellarissa tehtiin uraleikkurilla roilot joihin sähkö- ja vesijohdot upotettiin. Sähköjohdot kulkivat valujen alla putkessa raudoituksen alapuolella. Raudoituksen yläpuolelle kiinnitettiin lattialämmitysputkisto.

Koko sähköihin liittyvä projekti on itse asiassa todella hankala kuvitella etukäteen. Sähköurakkaan liittyy myös ulkotilojen valaisu ja pihan sähköt, TV-kaapelit, teleyhteydet ja oikeastaan myös valaistussuunnitelma. Näitä kun yrität sitten suunnitella 2D pohjapiirroksen kanssa, niin on siinä todella miettimistä miten pistorasiat ja valorasiat asettelee. Väkisinkin asiat realisoituu todellisiksi, vasta kun tilat pystyy hahmottamaan paikalla. Teimme omalla kohdallamme muutaman linjapäätöksen: emme tehneet datakaapelointia, sillä tehokas wlan on enemmän tätä päivää ja langaton data on joka tapauksessa fiksumpi ratkaisu, emme asentaneet halogeeneja, sillä perinnetalo ei oikein kaipaa niitä, pyrimme sijoittelemaan riittävästi rasioita. Jo tässä vaiheessa tuntuu silti, että olisi niitä voinut olla vieläkin enemmän. Kellarin valokytkimet tulevat pinta-asennuksena ja käännettävällä perinteisellä katkaisijalla. Kaikki rasiat ja valokytkimet tehdään Renovan -perinnemallisina ja valkoisina. Eli suunnilleen näillä:




























Tällä hetkellä sähköputken päitä roikkuu katosta, kiemurtelee pitkin lattiaa ja toki seinissäkin on jo rasiat paikallaan :-)


Tekniseen tilaan menee varsinainen viidakko sähköjohtoja, vesijohtoja, lattialämmitysputkistoa... ja tässä on sähköpääkeskus. Aika huolellinen täytyy olla, että pysyy näiden kaikkien päiden kanssa jyvällä.


Luojan kiitos Matias on ollut meidän suhteemme pitkämielinen ja joustava. Lyhyt pinnaisemmalla olisi mennyt meidän kanssamme hermot.

7 kommenttia:

Markus kirjoitti...

Terve! Mitäs teidän lämmitysjärjestelmä? Onko jo asennettu? T. Markus

Anonyymi kirjoitti...

Mille korkeudelle, siis kuinka paljon lattiapinnasta, Renovan katkaisijat sijoitetaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä muille rakentajille neuvoksi sanoisin, että kannattaa se datakaapelointi vain tehdä. Se kun on aina luotettavampi, huomattavasti nopeampi ja häiriövarmempi verkkoyhteys kuin langattomat rimpulat, ja soveltuu paljon paremmin esimerkiksi kodin mediatoistimille, valvontakameroille, digitallentimille, kotipalvelimille, verkkolevyille jne.

Langaton WLAN-tukiasema on sitten ennemminkin kannettavia laitteita ja tablettitietokoneita koskeva mukavuuslisä, piste i:n päällä, jonka voi ottaa käyttöön sitten kun on ensin kunnon pohjatyö tehty, eli "oikea" lähiverkko asennettu.

Jälkikäteen Ethernet-kaapelointia ei ole mukava valmiiseen taloon asentaa ja asennusta on vaikea saada piiloon ja siistiksi. Vaikka sekin kyllä onnistuu kun tarve on tarpeeksi kova. (Nimim. "Kokemusta on.")

Petri kirjoitti...

Meillä on sähkömies etsinnässä täältä Helsingistä. Raksahommat ovat alkaneet, ja olikin hyvä nyt lukea tästä kuinka moni asia vaikuttaa sähköjen asentamiseen. Juurikin esimerkiksi telekaapelit ja muut. Kiitos siis tästä infosta. Täytyy myös pitää mielessä. Voin kyllä helposti kuvitella, miten hankala varmasti on suunnitella 2D piirrustusten perusteella.

Hannele kirjoitti...

Paljon on huomioonotettavia asioita, juurikin nuo kaapelit ja muut. Sisareni myös etsii nyt ammattilaista joka tekisi heille sähkötyöt Tampereella. Talolla on jo ikää, mutta se vaatii hieman päivitystä myös näiden sähkötöiden puolesta. Onhan se myös turvallisuusriski mikäli ovat epäkunnossa. Kiitos tästä kirjoituksesta.

Salla kirjoitti...

Sähkötyöt tässäkin torpassa edessä. Sähkäri tulee käymään ja tehdään sitten suunnitelmat, ennen käytännön vaiheita. Tuo datakaapelointi varmasti tehdään myös, ainakin niin mieheni mainitsi. Hän lähinnä on näitä asioita hoitanut, joten tietää hieman enemmän. Täytyykin hänelle tämä linkata.

Maarit kirjoitti...

Sisareni rakentaa ja heillä nuo sähkötyöt alkavat. Hän on sitä hieman miettinyt, kun ei muuten hänellä ole käsitystä mitä siinä oikeasti tapahtuu. Luottaa kuitenkin ammattilaisiin. Noita katkaisijoita olemme yhdessä miettineet.