05 maaliskuuta 2008

Materiaalien hankinta

Ennen rakentamisen aloittamista ja hankintojen aloittamista meillä oli Starkista lähinnä ylihintainen käsitys. Myymälässä oleva tavara näytti bulkilta eikä erityisesti vakuuttanut perinnerakantamisen näkökulmasta. Ylipäänsä rautakaupan kuin rautakaupan palvelu ei tehnyt säväystä ja kokemus oli lähinnä nolo. Aiemmat rautakauppa kokemukset olivat sellaisia, että palvelua piti hakea ja pyytää, asiantuntemusta ei löytynyt kaivamallakaan. Tämä oli odotusarvo myös kun menin tapaamaan Starkin Ismo Hiitolaa.

Aika pian selvisi, että olin löytänyt itselleni projektipäällikön, jonka palveluasenne oli loistava, kuunteleva, opastava ja ratkaisukeskeinen. En olisi voinut kuvitella, että Starkista löytyisi sisään- ulos avautuvat perinnetalon puuikkunat, massiivipuiset peiliväliovet ja esimerkiksi blogissa aiemmin mainitsemani klassiset vanhan ajan sähkökatkaisimet. Ilmeisesti tällaista tavaraa menee vähemmän ja siksi tavara ei ole hyllyssä. Ismon kautta olemme kuitenkin löytäneet toimittajia itse kaivettujen lisäksi. Saamme haluamaamme tavaraa ja Starkki pyytää tavarasta tarjoukset toimittajiltaan.

Yllättävää oli myös erilaisen tilaustavaran laajuus. Puutoimituksienkin osalta erilaisilla terillä tehtäviä profiileja saa juuri sellaisena kuin haluaa. Käytännössä Starkin kanssa voi rakentaa koko talon.

Meidän projektissamme nousee todellä tärkeäksi toimitusten ja logistiikan hallinta. Tontti on ihan olemattoman pieni eikä sinne mahdu yhtään ylimääräistä tavaraa. Ismon kanssa olemme suunnitelleet tavaran toimitukset eriksi, jotka pystyy toimittamaan suoraan tehtaalta tontille ja täydennystoimitukset, jotka tulevat suoraan Starkin varastosta perille. Homma ei toimisi mitenkään ilman oikea-aikaista tilaus-toimitusprosessia. Päivätöissä käyvänä rakentajana hoidan kilpailuttamisen ja vertailun lähinnä verkon kautta. Aika ei riitä mitenkään kiertelemiseen ja kaikkien mahdollisten toimittajien tapaamiseen. Ismon kanssa homma toimii ratkaisuja sparraamalla suoraan puhumalla tai meiliä vaihtamalla. Lisäksi paine vaihtoehtojen vertailuun vähenee, kun on joku kertomassa mitä vaihtoehtoja ylipäänsä on tarjolla ja mikä on erilaisten ratkaisujen vaikutus kustannuksiin. Käyminenkin tosin hoituu helpommin kun kauppa on auki pitkälle iltaan.

Itseasiassa ensimmäinen kontaktini Starkkiinkin oli sähköpostilla lähetetty tarjouspyyntö puutavarasta. Lähettelin tarjouksia useampaan paikkaan ja sitten Ismo jo soittelikin. Sovimme palaveri ja lähdin käymään. Saitti oli huono eikä yhtään parantanut mielikuvaani firmasta. Kun löysin kontaktitiedot Suutarilan Starkkiin lähetin tarjouspyynnön meilillä. Mielikuva Starkista muuttui kertaheitolla. Sovimme saman tien tiliasiakkuudesta ja lähdimme rakentamaan projektia eteenpäin. Hintansa puolesta Starkki tuntuu olevan kilpailukykyinen ja saitilla mainostettu vastuumyyjä oli paljon isompi asia kuin olin kuvitellut.

Jo tässä vaiheessa on selvinnyt myös se, että kun työmaalle tarvitaan osaamista, myös sitä löytyy Ismon kautta. Ismo tuntuu tuntevan varsin hyvin alueella toimivia yrityksiä ja niiden erityisosaamista. Katsotaan nyt paljonko näitä osaajia käytetään matkan varrella. Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, että valtaosa meidän talomme materiaaleista kulkee Starkilta meille.

Tavaraa haaliessa aloitin ensin sillä ajatuksella, että kilpailutan suoraan toimittajat ja ohitan jakeluportaan kokonaan. Tämä olikin hyvä ratkaisu ontelolaattojen kanssa ja kilpailutan edelleen myös ikkunatoimituksia suoraan puusepiltä. Myös LVI-töiden osalta olen kuullut, että suurin osa asentajista kieltäytyy asentamasta suoraan hankittua tavaraa. Ilmeisesti tässäkin kohtaa muutosta on tapahtumassa. Asentajan ajatus investoida pääomaa materiaaliin ja sitten kauttalaskuttaa se tuntuu menneen maailman ratkaisulta. Työn mukaan laskuttavia asentajia on jo löydettävissä. Joka tapauksessa tarjousten pohjalta näyttää siltä, että keskittäminen Starkkiin on loppujen lopuksi kilpailukykyisen tuntuinen ratkaisu ja varsinkin ajan ja toimitusten hallinnan kannalta perusteltu toimintamalli. Vertailun vuoksi otan kuitenkin tarjouksia osittain myös suoraan. Katsotaan mikä on lopputulos.

1 kommentti:

Raimo Dahl kirjoitti...

Hyvä tietää, jos tässä jostain saadaan arkkitehti laajennusta varten, niin tietääpähän ainakin mistä kysellä ikkunoita sun muuta, tai sitten täytyy kytätä tapanilan purettavia rakennuksia :)