15 huhtikuuta 2007

Asemapiirros ja lupatiedot

Luvan jätössä olikin useampi asia joita minä en maallikkona osannut odottaa, samoin rakennusviraston lomakkeissa oli muutama yllätys. Oli mielestäni aika kiinnostavaa, että luvan jättövaiheessa vaadittiin LVIS suunnittelijoiden tiedot, mukaan lukien ”pätevyystodistukset”. Monellako lupaa hakevalla on kaikki suunnittelija jo valittuna, niin että heiltä saa nimmarit luvan liitteeseen. Oma ajatukseni oli ainakin tehdä ensin lupapaperit kuntoon ja valita sen jälkeen lopulliset kumppanit toimittamaan loput palvelut. Nyt listalla on ehdokkaita, joita ei ole lopullisesti valittu ja allekirjoitus löytyy vain pääsuunnittelijalta. Toivottavasti lupa ei tyssää tuohon. Kun tulostin kaikki lupaan liittyvät materiaalit rakennusviraston sivuilta, niin Juhan mukaan RH-ilmoitus puuttui ja se olisikin pitänyt hakea jostain muualta. No, päivitän tekstin, kun saan kuulla mistä niitä olisi saanut.

Eniten koko suunnittelussa oli kuitenkin vaikutusta asemapiirroksen suunnittelulla. ”Assari” ottaa kantaa talon sijaintiin, aitoihin, tontin korkomuutoksiin, ulkorakennusten sijaintiin, auton säilytykseen, ajoluiskaan, kääntöpaikkaan, etäisyyksiin naapureista, puiden sijaintiin, hulevesien imeyttämiseen, kunnallistekniikan liittymiin jne. Oli se suunnaton onni näin jälkikäteen ajatellen, ettei ensimmäisen talopakettitoimittajan piirrosten budjetti pitänyt :D Olisi nimittäin läväytetty tupa paikkaan, jota olisi kaduttu sen jälkeen aina. Tontilla pitää olla mahdollisuus kääntää auto ja säilyttää kahta autoa. Tontin koko on 423 neliötä, joten eipä siinä olisi tarvinnut puutarhaa suunnitella.

Rakennusoikeutta oli 140 neliötä, kaikki käytettiin. Lopulliset tiedot lupaa varten:
140 kerros-m2 kerrosala
620 r-kuutio-m tilavuus 201 +229 +190
124 h:sto-neliö-m h:sto-ala 67 +57

kell. 62 h-m2 hyötyala aputiloja
1.krs. 67 h-m2 h:sto-ala
2.krs. 57 h-m2 h:sto ala
=186
215 kokonais-m2 kokonaisala
75m2 rakennusala
Autotalli 20k-m2 16,5h-m2
terassi = 10+2,4 m2
hissivaraus-väh. 2,5-5,0m2

Näiden lisäksi täytyy laskea lämpösaldo. Kuvittelin että ekologisuuden ja kustannustehokkuuden lähtökohta on rakentajassa itsessään, mutta sepä olikin kirjattu vaatimukseksi. Rakennusvirastolla on siis vaatimus talon eristävyydestä, joka pitää alittaa. Meidän tapauksessamme saldo meni aika näpärälle, mutta poistoilmalämpöpumppu kääntää saldon positiiviseksi. Tässä kun on ikkunoiden lämpöarvoihin tutustunut, niin “ekologisin mahdollinen talo” taitaisi olla ikkunaton purkki.. No, portaikon suuret ikkunat ovat meillä se suurin juttu. Lasikuisti ei ole ongelma, koska se on eristetty muusta tilasta ja lasikuistin lämpötilalla ei ole vaikutusta talon lämpösaldoon, vaan sen voi pitää vaikka täysin kylmänä.

Tärkeä asia koko projekin näkökulmasta oli korkeusaseman ja perustuksen määrittäminen. Tätä varten tehtiin maaperätutkimus joka olisi kannattanut teettää heti tontin ostamisen jälkeen. Monelta murheelta olisi säästynyt kun olisi ollut heti kaikki paperilla. Juhan mukaan kaupunki preferoi maapohjatutkijan lausuntoa korkeusaseman määrittämisessä. Alkuperäinen suunnitelma olisi edellyttänyt louhintaa, tarkistettu suunnitelma tarkoittaa perustamista kalliolle. Tähän odotellaan nyt kannanottoa. Talon kannalta tämäkin asema on silti ok, koska kellariin jää silti 230-235 senttiä huonekorkeutta ja meidän kaltaisille tapeillle se on aivan ok kellarin korkeus. Voihan se olla, että eteläreunalta hieman mennään kallioon, louhimisen tarve koskisi vain pienehköä aluetta ja huonekorkeus saadaan isommaksi.

Massiivinen säästö syntyy siitä, että pyrimme hyödyntämään vanhan talon liittymät. Tästä on lähetetty selvityspyyntö Helsingin Vedelle ja sitäkin tässä jännitetään vielä.

Kaikki vanhat liittymät ovat näkyvissä, putket kunnossa ja täysin soveltuvia tarkoituksiimme. Tavoitteena on jatkaa vanhaa liittymäsopimusta uuden talon kanssa. Timpurini rakensi markka-aikana oman talonsa tien toiselle puolelle ja hänen liittymiensä hinnaksi kaikkineen teiden avaamisineen ja uudelleen asfaltoimisineen tuli yli 100.000 markkaa, +17.000 eur. Täytyy todella toivoa, että liittymätapalausunto on Helsingin Vedeltä on positiivinen tähän tarkoitukseen. Muuten on taas budjetti vaakalaudalla.

Veden imeyttäminen tontille oli myös oma mutkansa, koska siihen pitää hakea lupa Helsingin ympäristövirastolta. Kuulosti kohtuullisen simppeliltä asialta, mutta ympäristövirasto antaa asiassa kuukauden kuulemisoikeuden Helsingin Vedelle ja Rakennusvirastolle. Näitä kuukausia tuntuu viuhuvan vähän joka suuntaan. Edelleen, jos ympäristövirasto myöntää imeytysluvan, Helsingin Vesi ei sitä toivottavasti enää siinä vaiheessa voi evätä. Vanhassa talossa ei ollut hulevesiliittymää ja se on tärkein syy imeytysluvan hakemiseksi. Muussa tapauksessa tiet olisi pitänyt repiä joka tapauksessa auki sen takia.

Tapanilassa on myös kaavaan määritetty myös lentomelun suojaus. Desibeleiltä suojautumisessa on useita tasoja ja onneksi Tapanilan vaatimus on vain 27 Db. Tuo on ilmeisesti alin mahdollinen vaatimus ja siihen pääsee helposti. Ilmeisesti eniten ääntä pääsee sisälle katon ja seinän rajasta ja ikkunoista. Ikkunoissa melutasoa voi laskea vahventamalla ulointa ikkunaa, naapureilla on 6mm vahva uloin lasi ja kaksi ohuempaa pitämässä lämmöt sisällä. Toinen konsti pitää melut ulkopuolella on käyttää kiinteitä ikkunoita, joita ei siis saa auki. Kiinteä ikkuna on myös edullisempi ja pitää myös lämpöä paremmin kuin avattava. Lentomelu on kuitenkin ihan paperia siihen verrattuna, kun bussit kiihdyttävät kadulla ylämäkeen. Kiinteit ikkunoita tulee todennäköisesti vielä arvostettua sen ansiosta.

Tontille pitää laittaa ilmoitus rakennushankkeesta, ilmoituksesta pitää liittää kopio lupahakemukseen.

Tontin omistajuus pitää muuten todistaa oikeuden päätöksellä, joten lainhuudatus todistus pitää pyytää pankilta, jotta varmasti tiedetään kuka maapalaa hallitsee.

Näiden kaikkien asioiden lisäksi naapureiden suuntaan tarvitaan lukemattomia allekirjoituksi: tiedotus hankkeesta, erilaiset suostumukset ja sopimukset. Suostumukset koskevat pieniä poikkeamia tavanomaisesta, sopimukset mm. aitoja, jotka ovat yhteisiä projekteja. Näitä kannattaa varmuuden vuoksi hakea kaikkeen mahdolliseen, niin ettei vaan lupa jää jostain onnettomasta muotoseikasta kiinni. Suostumukset meidän tapauksessamme haettiin vesi-imeyttämöön, joka on kaikkien elollisten etu imeyttämön vaikutusalueella, autotallin sijoittamisesta kiinni taloon, sijaintiin pohjoisrajalta joka alitti 4 metriä. Sopimukset tehtiin aidoista.

Näiden lisäksi tarvitaan värien määritys, jonka me teimme Tikkurilan oma talo suunnitteluohjelmalla, kuvat julkisivuista ja pohjista, tilavuuslakelma, neliöt sisätiloissa ja rakennusalana, liittymätapalausunnon kunnallistekniikkaan, naapuri-ilmoitukset, suostumukset ja sopimukset, ja lopulta viralliset lomakkeet joihin pitää mm. Määritellä rakentamisenaikaisten jätteiden käsittely.

Tontilla oleva vanha autotalli, liitetään purkuilmoituksen mukaan hakemukseen, samoin maisemointilupa (M-lupa), jotta kaivuutyöt voitaisiin aloittaa jo ennen varsinaista lupaa. En tiedä onko M-lupa vanha termi, koska nyt se todella täytetty hakemus koski töiden aloittamista ennen varsinaisen luvan myöntämistä ja siinä sitoudutaan vastaamaan kaikista vahingoista, jotka syntyvät töiden aloituksen aikaistamisesta. No, meidän tapauksessamme pihassa on kuoppa jota vain vähän laajennetaan, ei siitä vahinkoa synny.

Suunnittelussa kaava pakottaa reunaehtoihin myös sisätiloissa, esim. Esteettömyysvaatimus, joka ohjeistaa yhden asuinhuoneiston alas, metriset ovet, pyörätuolin kääntymissäteen ensimmäisen kerroksen vessaan jne.

Kun kaikki tama on kasattu, lomakkeet täytetty ja vielä talokin suunniteltu poikkileikkauksineen, kadun puolisine panoraamakuvineen jne. Paketti on valmis jätettäväksi sisään.
Varsinainen tarkistuslista kannattaa hakea osoitteesta: http://www.hel.fi/wps/wcm/resources/file/eb3e5b4315af620/pientalolista.pdf

Toivotaan, että tätä osiota ei tarvitse jatkaa jälkikirjoituksella ja homma etenee oikein luvaksi asti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy pistää blogisi ihan bookmarkkeihin.

Toni Keskinen kirjoitti...

Kiitos Raimo. Nyt vasta lämmitellään :D

Anonyymi kirjoitti...

Asiallista kirjoitusta, oma rakennusprojekti on myös rakennusluvan jättöä odottamassa. p.s. tarkasta linkkien toimivuus (hel.fi ja tikkurila).